Jaana otti Fitlap ravinto-ohjelman käyttöönsä 2019 tammikuussa. Ravinto-ohjelman ansiosta Jaanan jatkuva makeanhimo on hävinnyt ja hän on pudottanut 17 ylimääräistä kiloa.
Otin ravinto-ohjelman käyttöön 2019 tammikuussa. Painoin silloin 129 kg. Nyt, 3 kuukautta myöhemmin, painan 112 kg. Parasta ravinto-ohjelmassa on sen helppokäyttöisyys ja valikoiman monipuolisuus. Olen nykyään paljon tietoisempi siitä, mitä tarkoittaa terveellinen elämä ja ruokavalio.
Elämäni Fitlapin kanssa…
Painonpudotuksen myötä voin paljon paremmin, itseluottamukseni on kasvanut huimasti ja isoin yllätykseni, olen alkanut pitää tosi paljon urheilemisesta.
Heikkoja tai vaikeita hetkiä ei Fitlapin kanssa hirveästi edes ole ollut, mutta olen sallinut itselleni “vapaita” ruokia kerran viikossa. Syön silloin juuri niitä ruokia, joita minun tekee mieli ja sen jälkeen voin taas jatkaa ongelmitta. Kaikista ihaninta ja yllättävintä on ollut huomata, ettei minun tee laisinkaan mieli makeaa.
Alussa olin hyvin epäileväinen siitä, miten ruokaohjelman noudattaminen tulee vaikuttamaan arjessa taloudellisesti. Olin jo melkein lopettamassa koko juttua. Heti, kun annoin ohjelmalle mahdollisuuden ja tutkin reseptejä tarkemmin, tajusin, että valikoimasta löytyy myös yksinkertaisempia ja helpompia reseptejä. Saan kuitenkin itse päättää siitä, minkälaisia ohjelman ruokia syön. Nykyään minulla on selvästi omat lempparireseptit – välillä vaihtelun vuoksi kokeilen myös uusia.
Suositukset muille käyttäjille: Älä stressaa liikaa! Saat valita ruokalistasi oman maun ja lompakon mukaan – mikä voisi olla parempaa?!